Näillä sivuilla on bilsan ja lääkiksen pääsykokeisiin tarvittavia tietoja. Älä mene kotoa kauemmaksi opiskelemaan pääsykokeisiin. Opiskele niihin sivuillamme ja vinkkiemme avulla. Emme ole ammattilaisia, mutta opiskeluun sitä ei tarvita. Et tarvitse kuin innon opiskeluun ja pääsykoekirjat eteesi. Lääkis asiaa sivuille kertyy vasta lokakuun jälkeen, mutta nyt pääset mukaan bilsaan. Tämän kevään pääsykokeet ovat jo ovella, mutta vielläon aikaa. Kirjat käteen ja käyttöön!
- Olen itsekin pääsykokeisiin lukija. Olen pettynyt valmennuskurssien järjestäjiin. Ollaan valmiita maksattamaan osallistujille isoja maksuja, mutta anti on aika kuivaa. On aivan sama kuin lukisit pääsykoekirjoista otsikot itse. Saman tuloksen saat valmennuskursseilta. Vaikka pääsykokeet joltakin osin poistuu ehkä 2014, siihen on vielä aikaa. Älä stressaa, vaikka ei tänä vuonna aukene ovet yliopistoon, vaan jatka ahkerasti opiskelua. Lääkiksestä tuskin nimittäin ainakaan poistu pääsykokeet. Sivut täyttyy sitä mukaan, kun itse asiat opiskelen. Lue ne sivuilta, mutta muista myös lukea asiat pääsykoekirjoistakin. Laitan sivuille myös mukaan, mitkä tehtävät vähintään kannattaa tehdä. Sivujen apu on hyödyksi myös yoreaalien kirjoittamiseen. Fysiikan ja kemian asioita pyrin myös käymään kurssi kerrallaan. OPISKELLAAN YHDESSÄ!